Pentukuvaus osa 2: Assistentin hyödyntäminen

Julia Romanov

Pennut ovat hyvin liukkaita liikkeissään, eikä niitä pysty vielä kontrolloimaan sanallisesti juuri mitenkään. Hereillä olevien pentujen kuvaamiseen onkin nähdäkseni kaksi erilaista lähestymistapaa. Joko annetaan pennun touhuta omiaan ja seurataan sen liikkeitä kameran linssin läpi tai hyödynnetään kuvausapulaisia. Ensimmäisellä taktiikalla voi saada todella kivoja ja luonnollisia kuvia aikaiseksi, kun vain malttaa odotella tarpeeksi kauan kuvausvalmiudessa. Tässä onnistuminen vaatii kuitenkin sen, että kuvausympäristössä on jotain, joka pentua kiinnostaa enemmän kuin kuvaaja. Muutoin päädytään aika varmasti yllä kuvattuun tilanteeseen ja kuvaus tyssää alkuunsa, kun pentu on kuvan sijaan kuvaajan niskassa.

Apulaisen käyttöä suosin itse aina silloin, kun haluan saada juuri tietyn tyyppisiä kuvia. Ehkä haluan hyödyntää juuri tiettyä taustaa, saada pennun oikealle etäisyydelle kamerasta tai kuvata helposti onnistuvia sylikuvia. Mikäli kotoa löytyvä assistentti ei ole kovin pitkäpinnaista sorttia (kuten omassa tapauksessani), kannattaa kuvausjärjestelyt miettiä etukäteen mahdollisimman helposti toteutettaviksi. Näin apulaiselta ei pala päreet heti ensimmäisen yrityksen jälkeen. Tässä suunnitelmallisuudessa itselläni on vielä opettelemista, visioni kun ovat yleensä vähän leväperäisiä.

Mikäli haluan pennun kulkevan tietystä suunnasta suoraan minua kohti, asettaa apulainen koiran sopivalle etäisyydelle ja siirtyy hieman sivuun, jotta jää kuvan ulkopuolelle. Tämän jälkeen pyrin itse pitämään mahdollisimman kiinnostavia ääniä, jotta pentu lähtee minua kohti.

Välillä liikkeellelähtö voi vaatia vähän voimakkaampaa kannustinta, kuten kintut joita seurata.

Toisinaan haluan pennun juuri tiettyyn kohtaan istumaan, jotta tausta tai esimerkiksi oheisen kuvan syksyiset lehdet asettuvat nätisti. Tällöin apulainen asettaa pennun oikealle kohdalle ja asettuu namien kanssa kuvan rajauksen ulkopuolelle, jolloin pentu jää tapittamaan häntä namin toivossa eikä liukene samantien paikalta. Mielenkiinnon kääntäminen hetkellisesti kameran suuntaan onnistuu yleensä erilaisia naksutus ja piipitysääniä pitämällä.

Tässä kuvaustilanteessa apulaisen tehtävänä oli asettaa pentu reppuun ja taata tilanteen turvallisuus pitämällä kättään repun kahvalla. Repusta otettiin myös toinen kuva, jossa kättä ei ole, jotta käsi saatiin kloonattua piiloon lopullisesta kuvasta.

Sylissä otetut kuvat ovat aina kiva ja helposti toteutettavissa oleva kuvaidea. Assistentille vain jokin kivannäköinen paita päälle ja ei muutakuin pentu syliin. Kuvan rajausta muutan yleensä sen mukaan, mihin kuvia käytän. Nettiin jaettavissa kuvissa rajaan koiran pääosaan, mutta kotialbumiin tulevissa kuvissa saavat ihmisetkin näkyä kasvoineen.

Kun apulainen pitää pentua sylissä, on kuvaajalla hyvin aikaa hakea tarkennus ja kuvakulma kohdilleen. Itse pyrin tarkentamaan jokaisen kuvan koiran silmiin, jotta katseesta tulee kauniin terävä.

Silmiin tarkentaminen tuottaa itselleni edelleen toisinaan harmaita hiuksia liikekuvien tapauksessa. Mikäli se ei tunnu millään onnistuvan, pyydän apulaista houkuttelemaan pentua luokseen ja kuvaan pentua joko sivusuunnasta tai takaviistosta. Suurempi tarkennuspinta-ala tuottaa enemmän onnistumisia ja ovathan pentupyllyt kaikessa pörheydessään aivan hitsin söpöjä!

***

Pentukuvausvinkkien viimeinen osa keskittyy erilaisiin kuvausrekvisiittaideoihin ja ilmestyy 15.10.2018. Tervetuloa linjoille myös silloin!



Vanhempi blogiteksti Uudempi blogiteksti


Jätä kommentti

Huomioithan, että kommentit tarkastetaan ennen julkaisua